Etusivu
Linnanniitun Ekokylä Vihdin Nummelassa
Vihdin Nummelaan kasvaa ekologisen rakentamisen kylä. Kauniiseen metsäisten mäkien ympäröimään laaksoon rakennetaan ympäristöystävällistä kyläyhteisöä, jolla pyritään virkistämään vanhaa yhteisöllistä kylätoimintaa. Ekologisuuteen tähtäävät rakentamistavat vaihtelevat perinnerakentamisesta nykyaikaisiin energiatehokkaisiin passiivitaloihin.
Talojen energiaratkaisut perustuvat erilaisiin uusiutuviin energialähteisiin. Asukkaat ovat valinneet taloilleen energianlähteeksi joko maalämmön, ekologiseksi kehitetyn puulämmityksen ja/tai aurinkopaneelit. Kylästä tulee vihreä ja viihtyisä puutarhoineen ja toimintamahdollisuuksineen. Kylälle on suunniteltu yhdessä kunnan kanssa yhteinen suuri puutarha-alue, josta on myös mahdollista vuokrata puutarhaviljelypalstoja. Kunta on jo rakentanut kylään erittäin toimivan ja suuren pelikentän sekä leikkipuiston. Paikasta halutaan monenikäisten ja erilaisten ihmisten asuinalue, jossa on mahdollisuuksia myös yhteisöllisen toimintaan kuten kulttuuri- ja harrastustoimintaan sekä vuodenaikajuhliin.
Vihdin Ekokylä ry ja taustajärjestönä toimiva Osuuskunta Linnanniittu vastaavat alueen asukastoiminnasta ja osallistuu hankkeiden valmisteluun. Ajankohtaisia hankkeita ovat suuri yhteinen puutarha-alue, savusauna ja tupa lammen rannalla sekä ladon pystytys kesätapahtumien käyttöön. Laidunalueella on myös perinteisesti kesälampaita ja mahdollinen muu hyödyntäminen kuuluu tulevaisuudensuunnitelmiin. Kylän yhden kiinteistön pihalle on myös hankittu jo kanoja, jotka ovat vapaana liikkuvina koko kylän lemmikkejä!
Vihdin kunta ja Vihdin Ekokylä ry (sekä Osuuskunta Linnanniittu) yhteistyössä
Entisen Elokylä ry:n aloite käynnisti Vihdin ekokylähankkeen. Sopivaksi alueeksi katsottiin Linnanniitun alue parin kilometrin päässä Nummelan keskustasta. Kunta lähti kaavoittamaan aluetta tavoitteena ympäristöystävällinen asuinalue. Jotta tulevilla asukkailla olisi mahdollisimman paljon yhteistä ja sananvaltaa toteutuksessa, perustettiin Linnanniitun osuuskunta. Osuuskunnan tarkoituksena on järjestää asukkaiden yhteistoimintaa ja vaikuttaa alueen kokonaissuunnitteluun. Osuuskunnan tehtävänä on myös ylläpitää yhteistiloja, huolehtia yhteisistä kiinteistöistä ja puutarha-alueista sekä niiden tehtävistä.
Myöhemmin Osuuskunnan tilalle kylän toimintoja ylläpitämään ja yhteisöllisyyttä vaalimaan on perustettu Vihdin Ekokylä ry, joka mahdollistaa asukkaiden ja muidenkin asiasta kiinnostuneiden liittymisen toimintaan ilman Osuuskunnan jäsenyyden vaatimaa taloudellista panostusta. Vihdin Ekokylä hallinnoi puistoalueella tapahtuvia toimintoja ja hoitaa käytännön tasolla niitä tavoitteita mitä Ekokylälle muutenkin on asetettu. Yhdistys myös hoitaa peltoalueiden viljely- sekä palstatoimintaa ja laitelainausta.
Sadonkorjuujuhla 2024
Laitelainaus 2021-2024
Vihdin Ekokylä ry:n kautta laitteita on mahdollista myös lainata kohtuulliseen hintaan:
Laite | Merkki | Lainaushinta | Lisätiedot |
Ruohonleikkuri | Klippo Champion | 20€/vrk, 12€/8h, 8€/4h, 5€/2h | Polttoaine: 4 tahti, 95E/98E/pienkonebensa. |
Raivaussaha | Stihl FS 260 | 25€/vrk, 13€/8h, 9€/4h | Kolme terää: siima-, kolmipää- ja raivausterä. Valjaat. Polttoaine: 2 tahti bensa/pienkonebensa 2-t. |
Puutarhajyrsin | Viking 585 | 20€/vrk, 12€/8h, 8€/4h, 5€/2h | Max työleveys 85cm, kovemmassa maassa kapeampi. Polttoaine: 4 tahti, 95E/98E/pienkonebensa. |
Halkomakone | Timco polttomoottorilla 8 t (100 cm) | 42€/vrk, 22€/8h, 15€/4h, 10€/2h | Halkomakone polttomoottorilla 8 t (100 cm).
Tekniikan maailman testin menestyjä reilumpiinkin klapiurakoihin. Voimakas polttomoottori mahdollistaa käytön vaikka suoraan metsässä! |
Vajaan tankin täyttämisestä palautettaessa veloitetaan lisähinta tankin koon mukaan.
Katso tarkemmat tiedot kohdasta Laitelainaus.